Kun huomioimme, että Mika Aaltolan sisko on Elisa #Aaltola, en hlvtt voi ymmärtää, mitä merkityksetöntä hölinää hän pitää viimeisessä, viidennessä kysymyksessä.
Jotkut muutkin ehdokkaat tekevät saman ko. kohdassa, mutta heidän siskonsa ei olekaan Elisa Aaltola.
1/4 Paljon ollut puhetta siitä, kun ihmiset ihmettelee, miten jengi ei lähde #Twitter istä.
Olen osallistunut tähän itsekin.
Sitten taas mietin sitä, että eihän jengi lähtenyt #Facebook istakaan - edes moni teistä Twitterin jättäneistä; olette edelleen #FB:ssa - vaikka ja kun paljastui, mikä alustan vaikutus oli esim. #Trump in valintaan ja #Brexit iin.
Että sinänsä, jos jengi ei pelkän #Musk in epäeettisyyden takia lähde #X:stä, niin onko tuo ihme?
2/4 Eniten mua ihmetyttääkin siinä, ettei jengi lähde #Twitter istä se, että moni kuitenkin lähtökohtaisesti kokee vastenmielisyyttä alustaa, ilmapiiriä, tomintatapoja ym. kohtaan.
Kuten tunsin itsekin aikanaan (minkä myötä pidin yhtenään #TwitterTauko ja). Lopulta #Musk in tulo teki Twitteristä lähdön sitten ns. helpommaksi - se oli se aidosti periaatteelliselle ihmiselle ulkopuolelta tullut asia kimmoittamaan suhteen katkaisua.
3/4 Summa summarum: #Arvot eivät paina ihmiseläinlajilla keskimäärin niin paljon kupissa. #Twitter hän on juuri täynnänsä niitä yhteiskunnallisesti aktiivisia arvolibispunavihervassarihyviksiä.
Mutta niin, he kuuluvat homo sapiens lajiin; joka on #pienlaumaeläin, jolle laumasta eroon joutuminen on suurimpia pelkoja ja uhkia.
Ajattelen, että #evoluutio selittää osin lähdön vaikeutta. Ja sitten se, että heillä on #addiktio.
4/4 Tässä yo. tilanteessa - laumastaan eroon joutumisen pelossa ja addiktina - keskimääräinen ihmiseläin selittää kyllä itselleen asiat siten, ettei ne #arvot paina kupissa niin paljoa.
"Kyllä minä olen hyvä ihminen, vaikka täällä #Musk in läävässä notkunkin. Minun tuleekin olla täällä ärsyttämässä Elonia ja taistelemassa urhoollisesti kaikkia näitä myrkyllisiä äärioikeistotrolleja vastaan!"
2/X Sillä kokoomuksen ainoa todellinen #arvo on sen talouspoliittinen #ideologia. Nyt, kun ollaan #Nato ssa, sekin on pudonnut pois. Toki puolustusvoimille / poliisille halutaan antaa rahaa liki rajatta, kuten #kypäräpappi puolueelle sopii, mutta muuten muut #arvot ovat kivaa markkinointihöpinää äänestäjille, mutta toteuttaminen on sivuseikka.
3/X #RKP:lla on vielä #arvot, mutta puolueen identiteetissä on vahvasti se, että se on hallituspuolue. Sille #oppositio ssa oleminen on syvästi traumaattista. Ja tämä #hallitus ajaa myös sille mielekkäitä talous- ja työmarkkinauudistuksia, mutta sen lisäksi tähän, että lähtivät mukaan hallitukseen, vaikuttaa - aivan ymmärrettävästikin - se, että he pelkäävät #persut ja heidän tahtoaan murentaa #ruotsi n asemaa Suomessa.
4/X On aivan totta, että jos #RKP ei olisi mennyt hallitukseen, vaan #keskusta, olisi #persut voineet saada läpi jotain heikennyksiä #ruotsi n asemaan.
Onko se riittävä syy heittää monia muita keskeisiä #arvot roskiin? Tätä kysyy moni heidän jäsenkin, ja vastaa, että ei ole. Mutta tämä on siis yksi keskeinen syy sille, miksi puolue on mukana #hallitus. Se otti siinä tietoisen riskin suhteessa omiin arvoliberaaleihinsa.
5/X Ja tätä tietoisesti ottamaansa riskiä se nyt sitten yrittää hallita näillä #RKP keskustelee vakavasti -performansseillaan - joita siis on jo kolme, ja joista #Junnila-äänestys oli ainoa, missä se oikeasti osoitti omaavansa vielä #arvot. Uskon, että puolue ymmärtää myös sen, että se ei voi loputtomasti jatkaa näin tätä hallituskautta. Että riittävän moni ei ole riittävän tyhmä, että tämä show menisi läpi.